tiistai, 29. syyskuu 2015

Koti 1930

======================================================================

Yllä:  Osa kuvasta kirjassa Mikkeli 1938.

Kuvassa etummaisena risteyksessä Porrassalmenkatu 9, Vilhonkadun kulmassa oli ns. Ekholmin talo, jossa äitini ehti asua kasvatusvanhempiensa kanssa ainakin v.1933. Tuosta he muuttivat Savilahdenkatu 7:ään, taloon jonka omisti Saimi Pylkkänen. Silloin puhuttiin jonkun asuvan "sen ja sen talossa", ne tunnettiin omistajiensa nimellä pienessä kaupungissa. Tuossa risteyksessä Ekholmin talon paikalla nyt 2000-luvulla Sokoksen Vaakuna-hotelli.

Ensin oli ajatuksissani tehdä vain tuo kauppa (blogin nimi Kauppa 1930), mutta kun Minimaailma-nettikaupassa oli niin vastustamattoman ihana hella, ei auttanut kuin ostaa se ja ryhtyä kotia kasaamaan. Juuri tuo hella ei tule kuitenkaan olemaan todennäköisesti siinä kodissa, koska haluan tehdä sen mahdollisimman suurelta osin silloisen todellisen sisustuksen mukaiseksi. Haastetta kerrakseen...

Näitä kaikkia kolmea, kauppaa ja kotia 1930-luvulta sekä barbadoslaista rommibaaria olen vuosien aikana kasannut eli kerännyt kalusteita ja kaikkea asiaan kuuluvaa tavaraa vanhaan kaappiin odottelemaan rakennusten valmistumista. Rakennukset rommibaariin, kauppaan sekä syvyyden laajennuksen valmiina ostettuun kodin rakennukseen valmisti kuopiolainen puurakentamisen harrastaja Pentti Järvinen.

Kirpputorien löydöt, suomalaisten postimyyntiliikkeiden aarteet, ystävien minituliaiset jne. ovat kartuttaneet tavaramäärää ajan mittaan.

KUVASARJA ALHAALTA YLÖSPÄIN  KERTOO "KODIN" KOKOAMISEN ETENEMISESTÄ.

=============================================================================

KAAPPI OLOHUONEESEEN  Kirpputorilta löytyi elämää kokenut kaappi, jonka korjasin ja täydensin "kirjoilla" ja "lasiovilla".  

KUVAT ALLA:   ENNEN JA JÄLKEEN

01%20kaappi%20hajalla.jpg

03%20valmis.jpg

 

ASKARTELUA KEITTIÖÖN.  Tämä miniharrastuksen alkumetreillä ostin kauniin valmiin hellan mittakaavassa 1:12, mutta koska se oli ulkomaisen valmistajan ja niin eri mallinen kuin mitä meillä Suomessa oli tuohon aikaan, luovuin siitä. Suomalaista vanhaa puuhellaa ei ole nukkekotitavaroiden valmistajilla, joten sen tein itse. Viimeisenä huuva = kupu pellistä (kappale leikattu peltipurkista) hellan päälle, sen maalaan vielä.

IMG_0082.jpg

WP_20161128_07_56_45_Pro%20%282%29.jpg

KUVAT ALLA JA YLLÄ: Hellan suunnitelma ja valmis hella. Sen ajan hella oli tiilistä muurattu, siinä oli myös leivinuuni. Tässä hellassa on pohjana puupalikka, jonka päälle on liimattu tiilikuvio, (valokuvasta asuinpaikkani piharakennuksen seinää). Luukkujen kuvat tulostettu 2x alumiinin väriselle askartelukartongille ja leikattu+liimattu  kahdessa osassa, alle kehikko, päälle luukut. Myös hellan levy on nettikuvasta muokattu, tuloste liimattu pahville ja rautalanka hellan suojatankona. Hellan eduspeltikin on valmiina, ei kuvassa.

Hellan%20nurkka%20SUUNNITELMA.jpg

KUVA ALLA:  Kirjallisuutta lisää hyllykön täytteeksi. Kannet ja kirjojen selät tulostettu netistä, kirjojen pohjana pahvia.

kirjoja%20PAKATTU.jpg

 

Sisustusta kokeillen

Tapetointi ja muut pinnat rohkenen aloittaa varmaankin näiden kokeilujen jälkeen. Sohvakalusto on verhoiltu uudelleen ja olohuoneen parketti on liimausta vaille valmis. Kaakeliuuni ja pönttöuunit vaativat tilaa yllättävän paljon, ehkä niitä ei tule näkyviin joka huoneeseen.

ALLA 3 kuvaa:  sohvakalusto ennen (punainen) ja jälkeen uudelleen verhoilun, kaakeliuuni ja parkettilattia olohuoneessa.

sohvakalusto%20ennen%201.jpg

sohvakalusto%20j%C3%A4lkeen%202.jpg

kaakeliuunin%20kokeilu.jpg

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun lattiat ja katot ovat pinnoiltaan valmiina, voi liimata tapetit seiniin ja sitten katto- ja lattialistat paikoilleen. Niistä asioista jatkossa....

Tapetit  odottavat valmiina, kopioituna, muokattuna ja tulostettuina. Netin sivuilta löytyi nukkekotien tapetteja tilattavaksi ja vanhoja suomalaisia tapettien kuvia. Myös ulkomaisten ja kotimaisen tapettitehtaiden mallikuvista oli iso apu ja sain tehtyä kuvankäsittelyllä melko oikean näköisiä. Epävarma olen siitä, onko kuvion koko oikea 1:12 mittakaavassa, mutta ainakin "noin suunnilleen" ja se saa kelvata.  (KUVA ALLA)

BLOGIN%20KUVA.jpg

Sähköjen suunnittelu

Tuona aikanahan sähköt olivat melko vaatimattomia, ei ollut montaa johtoa tarpeen ja yleisesti oli yksi kattolampun paikka huoneen keskellä. Tässä vaiheessa oli huoneiden ja huonekalujen järjestys jotakuinkin selvillä, jotta sähköjohtojen ja pistorasioiden paikat ja määrän voi suunnitella.  Talon taakse seinään kiinni tulee kaksi jakorasiaa, jossa paikat yhteensä kahdellekymmenelle johdolle. Pistorasiatkin tulevat todennäköisesti taakse, ne ovat sisäseinille liian suuria ja rumia.  Sisäpuolelle tulee "wanhan ajan pistorasiat" eli sen näköiset koossa 1:12 kuten myös valokatkaisijat.

2016-08-11%20S%C3%84HK%C3%96suunnitelma%

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Talon laajennus valmis   (KUVA TEKSTIN ALAPUOLELLA)

Syvyyttä tuli taloon lisää, koska jo aiemmin totesin ettei tuo suunnittelemani "huusholli" mahdu valmiina olevaan. Kuopiolainen puutyöharrastaja Pentti Järvinen teki taas hienoa työtä, kuten kaupparakennuksen ja rommibaarin kohdalla.

Minulle jäi vielä "pakkelihommia", jotta pinnoista tulisi mahdollisimman tasaisia. Väliseinien jatkeet jätettiin vielä irralleen, avarammassa talossa lattiat, katot ja seinät on helpompi viimeistellä.

Ikkunat tulee olemaan todennäköisesti valmiina tilattavat jostain netin nukkekotimyynnistä. Aion kyllä kokeilla tehdä itsekin, kun materiaalia eli rimoja ja pleksiä ikkunoiden lasiksi on runsaasti. Noihin ikkuna-aukkoihin ei käy valmiit ikkunat sellaisenaan, aukkoja täytyy hiukan pienentää seinänpaksuisilla rimanpätkillä. Sitten vasta pääsen tapetoimaan, maalaamaan ja muutenkin sisustamaan...

laajennus%20valmis.jpg

=============================================================================

Tarkennusta huone- ja sähkösuunnitteluun

Kalustus on oltava suunniteltu jotakuinkin paikoilleen ennenkuin poraan pistorasioiden reiät ja nyt vasta maltoin sijoitella kalusteita enemmän ja suunnitella huonejärjestyksen tarkemmin. Tässä tulikin esiin ahtaus ja kysymys, syvennänkö huoneita 5-7 cm. Tämä Puuilon talohan on lasten leikkejä varten, joten syvyys on onnettoman pieni, kun pitäisi mahduttaa "oikean" kodin kalusteet. Olen jo päättänyt "muurata umpeen" väliovet ja useimmat ikkunat ja toisen parvekkeen aukot, niihin tulee vain tapetoidut seinät. Ikkunat ja ovet muihin huoneisiin sekä myös muutama uuni pitää kuvitella olemaan tällä "näkymättömällä" etuseinällä.

Huonesyvyyden lisäys ei ole suuri ongelma, luotan samaan muut projektieni rakennukset tehneeseen puutöiden harrastajaan ja tilaan häneltä kattoa, seiniä ja lattioita vastaavan "lokerikon".

huonesuunnittelua%208%20eteinen-wc-aputi

YLLÄ: Tästä tulisi sisäänkäynti sekä vc ja aputila.

 

huonesuunnittelua%204.jpg

YLLÄ:  Ruokasali jossa tarjoillaan illallisia vieraille

ALLA:  Olohuoneeseen on etsinnässä sohvakalusto ja tekeillä kaakeliuuni, pahvinen harjoituskappale nurkassa. Sohvan molemminpuolin tulee (toivon mukaan) alkuperäisen mallinsa mukaiset Empire-tyylin peilit lampetteineen, yläpuolelle ja koko asuntoon runsaasti tauluja ja muutama ryijy. Piano "kuului" olla vaikkei sitä tainnut oma väki paljonkaan soittaa, mutta usein sattui vieraiden joukossa soittotaitoinenkin, joka sai esiintyä ja laulattaakin muita.

huonesuunnittelua%207%20olohuone.jpg

 

huonesuunnittelua%202a.jpg

YLLÄ:  Rouvan makuuhuone josta puuttuu vielä jotain kalusteita. Tässäkin huomasin että talon huonesyvyyttä on pakko lisätä. Metallisänky oli alumiininharmaa, maalasin sen alkuperäisen mallin mukaiseksi.

ALLA:  Keittiö josta vielä puuttuu tärkeimmät eli puuhella ja tiskipöytä ja -kaappi.

huonesuunn%20VE%201%20keitti%C3%B6.jpg

ALLA:  Perheen oma arkiruokailutila, jossa myös kahvitellaan arkisin ystävien kesken ja kasvattitytär Mirjam voi kestitä ystäviään.

huonesuunn%20VE%201%20ruokailutila%20.jp

torstai, 2. heinäkuu 2015

Alkuvaiheita -tarina alkaa alhaalta ja etenee ylös

_____________________________________________________________________________________________

kalusteilla%20kokeilua.jpg

YLLÄ:  Puuilo-nimisestä kaupasta sain kerrostalon muotoon tehdyn rakennuksen. Ajatus oli alunperin oikeanlainen vanhassa useamman asunnon talossa sijainneen kodin mukainen yhdessä tasossa oleva minikoti, mutta asuntoni eli työpajani tilanpuutteen vuoksi huoneet tulevat olemaan kerroksittain. Tässä huonejärjestyksen ja sähköistyksen suunnittelua. Toivottavasti saan koko 1930-luvun "huushollin" mahtumaan tähän. Yksi vaihtoehto on lisätä syvyyttä huoneisiin. Aika näyttää millaiset huoneet tulevat olemaan.

 

Ahdasta%20muuttoa%20odotellessa.jpg

Yllä: Kotiin on kertynyt jo tavaraa ja vieraitakin pistäytynyt kyläilemään asukkaiden iloksi! Nukenvaunut olen tehnyt Maria Malmströmin ohjeiden mukaan paspatuuripahvista, puuhelmistä ja lopuksi maalannut. 

 

uuninluukkukokeilu.jpg

Yllä:  Kun sattui kohdalle peltipala, piti kokeilla onnistuuko uuninluukut. Harjoituskappale ainakin onnistui, pitää seuraava kappale tehdä tarkemmin oikeiden luukkujen näköiseksi. Ei puutu enää kuin talo ja uuni..

2011_12_21%20Jouluna%20%28wanh.%20vitrii

Yllä: Jouluna on ilo ylimmillään kuusen loisteessa!  Keittiön kalusteitakin tulvii jo huoneen puolelle, ahdas on tämä pienti "asunto", mutta odotellaan kun taloon päästään muuttamaan. (Lasilattian eli -hyllyn alla näkyy osa kauppaa.)

 

2011_12_15%20keitti%C3%B6n%20suunnittelu

Yllä: Keittiöönkin on tullut täydennystä, joten apulainen voi valmistaa kahvitarjoulua. Polttopuut pitää näemmä pilkkoa, ei mahdu tuollaiset pöllit hellaan...

2011_09_15%20huoneet%20vasta%20suunnitel

Sisustuksen suunnittelu ja tavaroiden ostaminen edistyi hitaasti ja rauhallista tahtia tarkoituksellakin, epäilin että innostukseni laantuu kuten sillä on ollut elämäni aikana tapana tehdä monissa hankkeissa alkuhuuman jälkeen.

2011_09_13%20Aloitettu%20keitti%C3%B6.jp

TÄSTÄ ALKOI  kodin kalustuksen ja kaiken siihen liittyvän kerääminen vitriinikaappiin. Minimaailma oy:n hella oli niin ihana, että piti ostaa heti ja siihen kuparikattiloita. Ihanaa että aikuinenkin saa leikkiä ja meitä aikuisten nukkekotien harrastajia on valtavasti kautta maapallon! Tuo ensimmäinen ostokseni hella on jo kuitenkin myyty netin nukkekotikirppiksellä eteenpäin, koska ei ole "oikeasti" ollutkaan tuon näköinen, pitää tehdä itse parempi.

Pian piti saada täytettä keittiöön, tilapäisesti pahvirasioista tasoja ja nettikaupoista pikkuisia esineitä. Siitä se lähti.

  • Hieman itsestäni

    Olen Anneli Vuolle Kuopiosta. Innostuin harrastuksesta jo v. 2005 nukkekotinäyttelyssä Mikkelissä. Vuosien mittaan olen kerännyt materiaalia kolmeen "projektiini", Kauppa 1930 ja Koti 1930 sekä Rommibaari 1:12, joka alkoi rakkaudesta Barbados-saareen. Olen saanut valtavasti tietoa ja vinkkejä toisilta bloggaajilta ja muutenkin netistä, mikä tiedon aarrearkku se onkaan! Blogin kirjoittaminen on uusi innostukseni. Tässäpä ollaan!